Kuukausi sitten tähän aikaan illasta oli elämä aika heikoissa vetimissä. Takana oli 1,5 vuorokauden sietämätön karmea vatsakipu, vihlonta, kouristus -tuntui kun puukkoa olisi oikeassa kyljessä käännetty. Muutaman kerran tuntui että taju lähtee päästä, mutta niin sitkeä sitä on, ettei ymmärrä milloin pitäisi soittaa ambulanssi.  Se vanha vakaumus on takaraivossa, että ambulanssilla mennään sitten kun on kyse hengenlähdöstä... mutta sitä ei sit itse kuitenkaan oivalla kuinka lähellä sen hengenlähtö oli ja olis pitänyt oikeesti soittaa itselleen ambulanssi. Sitä vain jotenkin kuvittelee, että särkylääkkeellä, maitohapolla, aminohapolla ja aloe veralla  tilkkutäkin alla maaten yöllinen vatsakipu menee ohi... tokihan nuo  ensin kaikki auttoivatkin, mutta kauan vei ennen kuin uskoin, että se vain pahenee.

Hämäävää tässä mun jutussa oli se, että suurin kipukohta oli tuossa oikeassa kyljessä, maksan kohdilla, lonkan ja kylkiluiden välissä... eikä niinkään etupuolella umpisuolen kohdilla. Yleensä umpparitapauksissa nousee kova  kuume, oksennus ja  ripuli, minulla ei ollut mitään näistä, sairaalaankin mennessä lämpö oli 35,8. Onnekseni Heinolan terkkarissa oli pätevä virolainen lääkäri joka heti hoksasi, että nyt ei ole asiat hyvin ja älysi lähettää minut kiireesti ambulanssilla sairaalaan, Ennen ei olekaan viety pillit vinkuen, mutta nyt jossai kohdin ajettiin jo äänen kanssa. Aika kamala on maata pitkällään  paareilla kun koko ajan on tuska ja  jokainen auton liike ja kaasutus ja jarrutus on kuin puukonisku mahassa... matka tuntui kyllä pirun pitkältä ja tie monttuiselta.


Mutta onneksi ehdittiin vielä leikata, vaikkakin kirurgin mukaan viime tipassa. Umppari on normaalisti noin 8cm pituinen, minulla se oli ultran mukaan 22cm ja toisesta reunasta räjähtänyt, toisesta renasta puhjennut "tihkumalla". Siksipä siitä tuli niin voimakas vatsakalvon tulehdus kun sisälykset oli jo pitkän aikaa valuneet vatsaan :(
Mutta leikkaus onnistui, teholta heräsin ja illasta tähän aikaan olin jo huoneessa.

Kokemassa elämäni ensimmäistä virtsakatetrointia josta sitte sain virtsatulehduksen :(... mutta kaikkien tulehdusten ja hiivojen ja vaivojen jälkeen, nyt ei ole enää kuin suun hiivaan imeskelytabletit, antibiootit ovat onneksi loppuneet jo, kolme kovaa kuuria pisti totaalisesti kropan sekaisin....

Kuukausi on siis makoiltu sohvalla, nyt jaksan jo  kävellä lenkin kylällä, kauppaan ja kotiin takas, enää ei tuskanhiki virtaa kuten vielä viikko sitten... vähän kun jotain touhuaa  on voimat sippi nopeesti, olo on tosi vetelä ja vetämätön.  Ei oikein mikään jaksa normaalisti tehdä. Tänään vein olkkarin  matot ulos telineelle, mutten jaksanut puistella niitä...

Että tälläisin fiiliksin täällä sohvassa makoillaan vappua vastaanottamassa...
Vielä en oivalla mihin tätä kokemusta tarvittiin ja miksi tämä kevät kuukausi piti näin mennä... pirun yksinäiseltä tämä soffassa makoilu yksin täällä on tuntunut, johonkin tätä kokemusta varmasti joskus tarvii... yksinoloa on mun elämässä ollut enemmän kuin lääkäri kellekkään määrää.
Että tälläinen muistelo tästä kevät-kuukaudesta.....