Kaiken maailman lääkkeitä on vaikka kuinka, mutta kun tuo muistilääke unehtuu aina ottaa... Mietin siis tässä että onkohan mulla jollekin tekemättä ja lähettämättä jotain luvattuja ATC-kortteja???? Minnalle olin unehtanut lähettää sen 1000:n kävijän yllärin ja sen laitoin postiin nyt hirveen myöhässä... mutta menossa ja tulossa se on :) Ultsille on tuossa keittiössä valmiina tilkkukortit jotka koetan muistaa alkuviikosta postittaa. Odottaako joku multa jotain postia nyt? Sanokaa reilusti vaan :)

ATC9 jäi multa väliin ja nyt osallistuin sitten taas ATC10, siis Hiekkaoliivin atc-kortti vaihtoon. Aiheena on nyt vastakohdat joka onkin aika mielenkiintoinen aihe, siitä löytyy vaikka mitä!

Kun se sairaalan viisas ja viksu kirurgian erikoislääkäri antoi mulle sen neuvon, että voi tehdä mitä kärsii ja sitä ei kantsi tehdä mitä ei kärsi... niin aattelin siitä sitten että joskos alkaisin tekemään joutessani lasitöitä. Anoppilaan raivataan mulle työpöytä ja nyt on kellarista haettu lasilaatikot ja hiomakone ja niin sit tulevalla hiihtoloma viikolla meinaan kokeilla, että missä menee lasitöissä se kärsimisen raja.

Tuota kärsimisen rajaa olen muutenkin paljon miettinyt... mitä kukin kärsii ja missä menee kelläkin se kivun ja sietämisen ja kärsimisen raja... sekun tuntuu eri ihmisillä olevan niin erilainen.... Missä kohdin pitää vielä hampaat irvessä sietää ja kärsiä tehdä jotain ja missä vaiheessa voi hyvin sanoa, että mä en kärsi tehdä sitä ja sitä... Ja mitä tarvii kärsiä? Mitä ei kenenkään tarviisi kärsiä?

Jos kuuntelisin vain tuota sattumisen, kärsimisen rajaa... että en tekisi mitään mikä sattuu ja tuottaa irvistystä, niin makaisin enkä tekisi mitään. Silti sattuisi ja jäytäisi koko ajan. Jalkaa vetää, polttaa, jäytää jatkuvasti vaikka särkylääkkeet vievät sen terävimmän ja viiltävimmän kivun. Mutta kun taas luin viikonlopun iltasanomista Pirjo Kauppisen kirjoituksen hänen sairaalareissusta ja vuosia kestäneestä kivunpoltteesta koko alakropassa, halvaantumisen tuomista ongelmista yms. Hän on aina niin positiivisen optimistinen ja reipas, joten minä aattelin taas kärsiä tehdä jotain vaikka vähän sattuukin. Sentään pääsen kävelemään vaikkakin könkäten 15cm askelilla ja voin olla pystyssä ja tehdä monenlaista....

Tämmöisissä mietteissä sunnuntai-iltaa jatkamaan murusen kainaloon sohvalle telkkua katsomaan, kahvin ja pannukakun kanssa. Noora oli meille leiponut pannaria senkunniaksi kun tultiin kotiin.

Leppoisan mukavaa iltaa kaikille!