Parin viikon sisällä on elämisen kiemurat taas olleet vähän tavanomaistakin raskaampia... että kirjoitan nyt muutaman rivin tännekin blogiystäville, vaikka olenkin päättänyt pitää tämän blogin enemmän harrastus- ja käsityöblogina. Mutta onhan tässä elämässä niin paljon muutakin...

Viime viikolla olin Hesassa Meilahden sairaalassa luovuttamassa kantasolujani. Joskus kauan kauan sitten -90 luvulla olen liittynyt SPR:n luuydinrekisteriin. Vuosikymmeneen sieltä ei ole mitään kuulunut, paitsi Ytimekäs lehti... kunnes nyt kesäkuussa alkoi kuulua.

Minä olin sopivin kantasolujen luovuttaja jollekin tuntemattomalle tarvitsijalle. Hetkeäkään ei tarvinnut miettiä tai epäröidä, että lähdenkö prosessiin mukaan, vaan se oli selvää pässinlihaa heti, että tottakai auttamaan jos minusta jollekin apua on. Näin sitten kävin suuret veritestit, lääkärintestit yms asiaan liittyvät jutut ja 7.10 oli varsinainen luovutuspäivä.

Keräys tehtiin verenkierrosta kyynärtaipeesta, joten sain 4 päivänä kasvutekijäpiikkejä ennen luovutusta, joilla laitettiin minun kantasolut kasvuun ja liikkeelle verenkiertoon. Näin sitten 16 litraa vertani kiersi 5 tuntia tuossa koneessa, jotta saatiin tarpeellinen määrä kerättyä tätä elämän eliksiiriä.

Mielenkiintoinen kokemus, kiva oli olla mukana ja nyt toivon totisesti kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tämä siirre auttaa ja parantaa tämän tuntemattoman potilaan. Kaikki peukut ja varpaat on pystyssä, ajatukset ja sympatiat tämän potilaan luona. Hän elää nyt kriittistä vaihetta ja toivotaan että soluni hänelle sopivat ja auttavat!!!!

Tässä tosi huonolaatuinen kuva keräystilanteesta,  mun digikamera unohtui tietysti kotiin ja tämä on hoitajan ottama mun huonolla kännykameralla.

 

Ja toinen iso juttu tapahtui sitten tämän viikon maanantai-iltana kun ajoin PEURAkolarin. Elämäni eka kolari ja autoa olen ajanut  27 vuotta melkolailla paljon ja monissa tilanteissa ympäri maailmaa. Iltahämärissä Lammi -Asikkala välillä se oli yks silmänräpäys kun iso emäpeura oli Ford-Ruusuni keulassa. Onneksi vain keulassa eikä tuulilasissa. Auton nokka meni paskaksi ja auto romuttamolle. Hyvä kun minä säilyin hengissä, enkä loukkaantunut vakavasti, enkä halvaantunut yms kamalaa. Vaikka tämä auton mällääntyminen on mulle katastrofi, sillä en selviä päivääkään ilman autoa nyt tämän koulun ja työharjoittleun vuoksi.

Ja Luojan kiitos, että auto pysyi tiellä eikä mennyt mullinmallin ympäri, sillä vieressän oli ompelukone ja muutenkin auto ääriään myöten täynnä tavaraa, että ompelukone päässä olis voinut käynyt huonosti... Luojalle kiitos että näin vähällä siitä selvisi.

Auto menee romuttamolle, se on tuolta sisältä vääntynyt eikä sitä kannata korjailla, peurasta lähti henki ja minä selvisin täräyksellä -säikähdyksellä-kovilla särkylääkkeillä ja sairaslomalla.

Tuo luuydinluovutus teki luut ja hermot kipeiksi, luita vihloi ja jomotti, sen jälkeen ei olis kroppaan tarvinnut tätä peurakolarin täräystä... olo on ollut melko kivulias ja huono muutaman päivän.

Tämä päivä on ollut raskas, viime yönä on ajettu kotiin monta sataa kilsaa, pakattu puoli omaisuutta autoon ja ajettu monta sataa kilsaa pitkin suomea, käyty autokaupoilla ja asioilla, vakuutuksissa riittää hoitamista, tietenkään minulla ei ollut sitä hirvivakuutusta....

 

Mutta näin se elämä kouluttaa ja koettelee... sais kyllä jo mun kohdalla tämä 20 vuotinen kovakoulu riittää...