Messuilta kun ehdin illalla yökyläpaikkaani aloin kirjoittaa ohjaustyön näyttökansiota, sen palautin myös maanantaina kun  ajoin heti messuja seuraavana aamuna kukonpierun aikaan opistolle esittelemään näyttötöitäni arvioitsijoille. Vuorossa oli kolme näyttöä, keramiikka, lasi ja kulttuuri-perinne joka mulla oli puunsorvaus ja sorvatut kynttilänjalat.

Aamulla piti olla esittelypöytä somistettuna ennen ysiä, nippanappa ehdin ajoissa. Onneksi oli selvä visio pöydästä päässä, ettei tarvinut kuin latoa 4 pahvilaatikollista tavaraa pöytään :)

Kaikki meni läpi, oikein hyvinkin, vähän jäi kaivelemaan tuo keramiikan näyttö kun sitä meinasivat jopa hylätä... ruukussani oli pari halkeamaa jotka olin selvittänyt ja käsitellyt kirjallisessa osuudessa, spekuloinut niiden syntyä ja sitä "mitä tekisin toisin"... mutta rikkinäinen tuote voi olla hylkäämisen syy... no onneksi töissäni oli sit paljon osaamista, omaperäisyyttä, innovatiivisuutta yms, että kaksi arivoitsijaa kolmesta oli sitä mieltä ettei sitä sit hyljättykään vaan sain ihan ok-numeron.  Arvioitsijat olivat tiukalla ja vähän "näpsäyttävällä" tuulella, sitä kuului muutkin ihmettelevän... noh, eikai noita arvosanoja paljon tulevaisuudessa kysellä, pääasia että kaikki menee kerrasta läpi eikä tarvii uusimaan alkaa.

Nyt on kaksi viimeistä näyttöä palautettu tällä viikolla, minä pidin kiinni detline päivästä, mutta saas nähdä milloin saan sitten tutkintotodistukseni.. se voi mennä pitkälle ensi vuoteen, vaikka kaikki on jo näytetty ....

Tälläiseltä näytti näyttöpöytäni maanantaina... kolmen näytön kokoelma, keramiikkaa, lasia ja puuta.

Laista tuli ihan eri työ mikä alunperin piti, siinä piti alentamani rimaa ja mennä vähän helpommasta kohti...

Kolmosta (paras) noista tekniikkanäytöistä on melko vaikea saada, kovasti tuntuu olevan 2 yleisin numero monilla joiden kanssa olen keskustellut, harva niistä nappaa täysiä pisteitä, kun kansio ja työ arvioidaan yhdessä.